25.7.2014

Huh hellettä, sanoi jänis pakkasella



Niinpä niin - hienoa on tällainen kesä. Mitä sitten vaikka vähän ovat liikeradat hidastuneet, hikistä hommaa on välillä pelkkä ajattelukin :)
Joskus ajatukset ovat toki muuntautuneet teoiksikin:
 


Kuormalavat saivat vihdoin petsiväriä pintaansa. Isommat lavat ja taustalevy värittyivät harmaan purkin lopulla ja päällimmäinen pienempi lava sai pintaansa ruskeaa sävyä. Kahdenistuttava pehmuste on vielä hakusessa - nyt pitää istua vuorotellen vanhalla kulahtaneella... :)




Pyörätkin alkavat kietoutua pikkuhiljaa elämänlankaan eli karhunköynnökseen (tunnetaan myös nimellä isokierto). Sen verran kuivaa on ollut, etteivät nämäkään kovin virkusti ole villiintyneet :) Aina vettä saatuaan on tullut kyllä kasvupiikki. Sammaloitumisprosessillekin keli on ollut liian kuivaa.
Näyttää tuo sarvissa komeileva :) orvokkikin rönsistyvän. Josko ensi vuonna maasta nousisi niitäkin, siementää ainakin hyvin.


Mutta ruusut voivat hyvin :)


Viime kesältä talvehtinut kukkii ja kasvaa

Miniruusu äitienpäiviltä pukkaa kukkaa, eikä ole enää niin mini

Ja tätä runkoruusua on pitänyt tukea sieltä ja täältä, 
sen verran tuhdisti tulee painoa 
kun ruusut aukeavat rykelmissä


---------------------------



Pientä väkerrystä.
Kokeilin paria tekniikkaa ja samalla syntyi kortti viikonlopun synttärisankarille.
Kukkakimpussa on auringonkukka, joten aiheessa pysytään kortinkin osalta.




Korttimateriaaleina ovat ohut päreenkaltainen lastu, auringonkukkaservetti, tuorekelmu ja erikeeperi-vesiseos, ja pala paperia.
- Pitääkin kirjoittaa ne onnitteluterveiset...


Pientä väkerrystoimintaa on ilmassa muutenkin: 8.-10.8. on Isonkyrön 1700-luvun markkinat, ja sinne olen lupautunut äitini avuksi, ainakin yhdeksi päiväksi

Siellä taas muutama äitin tekemä sukkapari saanee uudet omistajat:
http://www.mitamilloinkin.blogspot.fi/2012/08/pohjalaisia-perinnesukkia-vihkonen.html 


Tutustukaa markkinainfoon ja tulkaa paikan päälle:

http://www.1700-lmarkkinat.net/fi/




---------------------------


NIIN, ja kesäloma alkoi justiinsa (tai virallisestihan se alkaa tulevana maanantaina) :)
Saattaa olla, että ensi viikolla pensa palaa, kun saamme toistamiseen juniorin yökyläilemään :)



 Nyt ulos, pieni tuulenvire loiventaa hellettä.



6 kommenttia:

  1. Voi vitsit miten makee tuo pyörä,pakko saada ensi kesäksi parvekkeelle samanlainen systeemi (ja muuta sinne ei sitten mahdukaan) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita sinne partsille sellainen pieni pyörä :)
      Tai olis joku kapea ja korkea... Sirkuspyörä! :)

      Poista
  2. Ihania ruusuja ja tuo pyörä on kyllä tosi kiva :) Lämpöisiä lomakelejä...minulla vielä torstai töitä ja sitten kesälaitumille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusut on ihania, ja pionit :) Hauska seurata kasvua, ja kasvaahan ne kun muistaa katkoa kuivuneet pois virtaa viemästä.
      Pyörien väritystä mietin, josko ensi keväänä suihkuttaisin ne mustiksi ennen uutta kasvukautta. Ei tuo sammaloituminenkaan näytä onnistuvan...
      Hyvää lomailua kuten myös - kyllä kelpaa kelien suhteen!

      Poista
  3. No niin, mistä minä nyt teen parisohvan, kun käytin kuormalavani kompostikehikkoon?! Pitää lähteä dyykkaamaan rakennustyömaiden nurkille, jos vaikka samalla keikalla löytyisi kaapelikela paukkupuutarhaani! On kyllä hieno tämä sun sohvasi!!! Takuulla parastan idean, kunhan teen ensin sen hankintamatkan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siinähän se pulma onkin, kun kuormalavoja oli niin vähän ja ideoita paljon - ei aina kohtaa se tarjonta ja tarve :) ---> ruukutuspöydän aion kasata sitten seuraavaksi. Niin ja onhan se kulmasohvakin vielä haaveissa, ja ja ja... :)
      Onnea lavahankintoihin sinne ja tänne :D

      Poista