11.4.2017

Pääsiäisviikko ja reissukuvia



Oi ihana huhtikuu... 
Mielestäni kevään odotus alkaa oikein tosissaan nimenomaan tässä kuussa.

Ja kun pääsiäinenkin osuu usein tähän kuukauteen, niin senkin puolesta huhtikuussa on esillä paljon keväistä: rairuohoja, pääsiäiskoristeita, narsisseja, pajunkissoja!

Kieputin narskujen seuraksi aikoja sitten tekemäni risupurnukan kaulukseksi kissasilmäisiä pajuja.




Kieputtelin myös muutaman pienen höyhenkranssin - höyhenet kiinnitin langalla pajurenkaan ympärille.
Kun ei ollut höyhentyynyjä jemmassa, niin ostin pussillisen valkoisia askarteluhöyheniä :)


Nämä rautalangasta väännetyt tipuset ostin pari-kolme joulua takaperin Takataskun joulukaupasta. Näistä taisi tulla lempparitipuset - sopii keikkua esillä muulloinkin kuin pääsiäisenä :)
Yksinkertaisen kivat.




Hola - äkkilähtö

Vaikka kevättä (ja kesää) kohti mennäänkin, niin me käväistiin kesässä jo ennakkoon kun hypähdimme äkkilähtösiiville ja lensimme Gran Canarialle.
Olemme näköjään tykästyneet lähilähtöihin (äkkilähtöjen lisäksi), joten kohteet rajoittuivat niihin paikkoihin, mihin pääsi joko Vaasasta, Oulusta tai Kokkolasta. Laajensin hakua kyllä vielä vähän laajemmalle, mutta loppujen lopuksi lensimme Vaasasta kun päivämäärät sattuivat osumaan parhaiten kohdilleen. Ja Vaasasta pääsi tuolloin mm. Gran Canarialle, ja sieltä me valitsimme nukkumapaikan Puerto Ricon reunamalta.
Tämä taisi olla ensimmäinen käyntini Kanarian saarilla, joten kohde täytti samalla lentolomailukriteerinkin: mielellään uusi ennenkäymätön kohde. Teneriffalle olisi päässyt seuraavana päivänä Oulusta, mutta onpa se sitten joskus käyntivaihtoehtona odottamassa.


Puerto Ricon puoli saaresta osoittautui oikein mukavaksi paikaksi - oli siisti, lämmin ja tuuleton. Paikalliset ovat todella ystävällisiä ja puheliaita.
Sattumalta tuonne samaan kohteeseen (muutaman km:n päähän) ja samana päivänä (mutta Helsingistä) lensi myös tuttavapariskunta. He olivat hyvää seuraa senkin suhteen, että tunsivat saaren entuudestaan muutaman kerran aiemminkin siellä käyneinä.
Monta paikkaa nähtiin, mutta suunnittelemamme auto jäi vuokraamatta ja Las Palmas näkemättä - se aika vaan kului nopsaan.

Tässä muutamia reissukuvia:

Parvekkeeltamme näkyi hieman naapuruston rakennuksia (= hotellia hotellin perään) tai sitten pelkkää Atlanttia :) Bueno, näin se pitikin mennä varauksen mukaan.

Hotellialueen reunamalta alaspäin Puerto Moganin suuntaan katsoessa näkyi ihana Playa de Amadoresin hiekkaranta. Korkeuseroja riitti, välillä vähän jo huimasikin :)
Rannan hiekka oli tuotu kuulemma Intiasta, vai oliko se Afrikasta... Hiekka ei ollut kuitenkaan kuumaa vaikka lämpötila kohosi parina päivänä melkoisiin lukemiin. Atlantissa uitiin ja oli virkistävää :)


Kotini on linnani - no hetken aikaa ainakin pieni osa tuosta oli meidän hallussa :D
Nappasin kuvan mereltä käsin veneestä matkalla Puerto Moganiin.




Viehättävä pikkukylä tuo Mogan. Siellä oli perjantaimarkkinat ja tarjolla jos jonkinmoista, krääsäkojuista merkkiliikkeisiin. Merkkituoksuja sai edullisesti. Ja tietenkin Aloe Veraa lähti mukaan. Paras aine liki kaikkeen :) Bouganvilla kukki runsaasti, ihana kasvi.



Teimme myös päiväkäynnin Maspalomasin kautta Playa del Inglesiin, saaren toiselle puolelle. Siellä  oli erilaista, tasaista maastoa ja tuuli tuiversi (lämmintä tosin sekin). Käveltiin se 7 km:n rantasuikale sekä kuljeskeltiin kaupoilla. Täällä oli myös niitä "rantarolexien" tyrkyttäjiä.

Ihon suojaaminen on tarkempaa noinkin tuulisessa paikassa, missä ei niin helposti huomaa kun ihoa alkaa polttaa. Meille ei onneksi käynyt kuinkaan, koska oli hyvät suojakertoimet, lämpötila kun oli parhaimmillaan 35 astetta - osuttiin siis melkoisen lämpöiselle ajanjaksolle.




Kävimme myös Anfin rannalla. Anfissa on ne tyyriimmät asumukset.
Maatasolla sijaitseviin putiikkeihin (merkkiliikkeitä luonnollisesti) ja hiekkarannalle pääsivät ulkopuolisetkin. Ja rannan hiekka oli tuotu joko Intiasta tai Afrikasta, kuitenkin eri paikasta kuin Playa de Amadoresin rannan hiekka (ei voi muistaa) :)
Puerto Ricon oma ranta oli saaren omaa hiekkaa, kuulemma helposti kuumenevaa.




Muutamia kuvia hotellimme uima-allasalueelta, niitäkin oli kahdessa eri kerroksessa...




Kyllä kelpasi oleilla palmujen alla - sen aikaa mitä ehti :)


Ja vielä vähän ruokakuvia...

Kanarian perunatkin tuli maisteltua muutamaan otteeseen. Nämä ensimmäiset versiot olivat ehkä maukkaimmat. Perunoihin kuuluva dippikastike oli ihan ok... Pääruuaksi valitsin usein kalaa, lautasella lienee merikrottia.


Reissun paras ruoka on tässä: Paella, paellera. Eräs puhelias Sevillasta kotoisin oleva miestarjoilija kertoi paellan olevan kotoisin Valenciasta ja että paella tarkoittaa laakeaa matalaa pannua.
Hotellillamme tarjoiltiin paellaa useaan otteeseen (oli muuten paljon parempaa kuin Inglesissä maisteltu paella :)).
Edelliset paella(original)muistot (hyvät!) ovat Mallorcalta vuodelta kivi ja käpy :)

Ei ollut ruokailunäkymässäkään moittimista:




 Moganissa päädyimme kaikki neljä salaattiannoksiin. Oli just sopiva kuumana päivänä.


Hotellilla taas vaihteeksi ja valinnainen aasialainen ilta, alkupalat tässä :)


Ja tottakai sangria original! Melkein kuin jälkkäri - hedelmäsalaattia punkussa :D


Monenmoista siis tuli taas nähtyä ja koettua, nyt tämäkin monen suomalaisen perinteinen vakiokohde. Paluulennolla bongasin tuttavan menneisyydestä ja hän kertoi, että ovat käyneet Inglesissä jo 20 vuotta kaksi kertaa vuodessa, ja aina sama paikka... Heille riittää yksi pala ulkomaailmaa, ilmeisesti yhtä helppo, tuttu ja turvallinen paikka on kuin menisi kesämökille :D
Eipä silti, kyllä minäkin voisin tuonne (Puerto Ricoon) uusiksi mennä, jos helmi-maaliskuulla ei muita vaihtoehtoja ole tarjolla, on takuulämmin paikka. Useimpiin jo ennen käytyihin paikkoihin voisin mennä uudelleen, mutta sitten jää joku kiinnostava uusi tuttavuus näkemättä, tai ainakin sen näkeminen siirtyy eteenpäin, koska vielä on paljon näkemättä ja kokematta!
Erityisen harmillista on, ettei maailman epävakaan tilanteen takia uskalla/voi joka kolkkaan enää lähteä noin vain :(
Esim. Arabimaista jää siis melko laiha saalis - onneksi se kaikkein paras kaikista on nähtynä ja koettuna: pyramidit!


Ehdittiin reissun jälkeen viettää aikaa pikkuväen kanssa,


ja loman viimeisen illan vietin ystisten seurassa, kun vihdoinkin saimme kaikki viisi tätsyä soviteltua aikataulut yksiin, edelliskerrasta ehtikin vierähtää aikaa...

Tämänkertainen ehtoisa emäntämme oli loihtinut mahtidinneriä - lohimedaljonkeja, vuohenjuusto-tomaattipaistosta, salaattia ym...
...sekä aamuksi varsin näyttävän ja maistuvan aamuappeen:




Tähän onkin hyvä päättää lomakatsaus :) lievän flunssan kourissa. Mieshenkilö aloitti tosiflunssailun loppuviikosta ja minä nyt vähiinsä. Kaippa se lämpimästä kylmään vaikutti asiaan...

Mukavaa pääsiäisviikkoa!