Tai no ei sentäs, kyllä ne on vuodet, jotka vierivät.
Toivotaan ainakin, ettei niin isoja maanjäristyksiä tule, että vuoretkin vaihtavat paikkaa...
Tulevalle vuodelle toivotaan kaikkea hyvää, mitä sitten muistella.
Tämän kohta päättyvän vuodenkin aikana ollut monenmoista hyvää ja kaunista, uusia tuttavuuksia, iloisia yllätyksiä, reissuja ja ja ja - monta juttua mitä muistella.
Tätä juuri mennyttä jouluakin voi vielä fiilistellä kuvin:
"Hmmmm, mitäs me laulettais joulupukille...?"
Tosin Jonsku (punaruutupaitainen) oli jo miettinyt laulun valmiiksi - Joulupuu on rakennettu - ja veti kahden miehen kuoroa varmoin ottein :) Serkkupoikansa oli hieman ujompi tapaus :)
Samsam seurasi oleskelupuustaan jouluhulinaa - siirtyi vaivihkaa ylimmälle tasanteelle kun väkimäärä lisääntyi :) :) :) Enimmillään meitä kun oli koolla 14 henkilöä.
Jouluaaton jälkeen seurasi maakunnan vaihdos Pohjanmaalta Etelä-Pohjanmaalle ja hautausmaakierros joulupäivänä. Isonkyrön Vanha kirkkokin piti kuvata taas kerran, vauhdissa joen toiselta puolelta.
Tässä oma kuusi paikassa nro 2, tai 1 (miten vain). Tähti, pienet led-valot ja vain hopeiset pallot pääsivät framille tänä vuonna. Ei ollut kuusi ähkytäynnä.
Lukaisin tässä pari kirjaakin, toinen oli tällainen hauska amerikkalaiselle joulutohinalle naureskeleva kertomus.
Ja sitten sain hakea postista Bikken pilttuusta voittamani arvontakirjan: Vintage paint.
Ooooh, kyllä taas
pää pursuaa ideaa...
pää pursuaa ideaa...
Kiitos Bikke!
Kaikkea kivaa toi posti ja joulupukkikin. Pitsiteemaa oli havaittavissa: enkeleitä, tulitikkutalo pitsisomistein, pitsivillasukat... ja vaikka mitä pitsillä somistettua mukavaa.
Kiitos kaunis.
Ja innostuin leipomaan vielä kakun uudeksi vuodeksi. Villa Tutan blogissa oli siirappipurkin kyljestä otettu ohje, jossa ei tarvinnut kuin sekoittaa ainekset ja paistaa. Jes. Onnistui, ja gluteenittomista jauhoista tein.
Hyvää ja idearikasta kohta vaihtuvaa uusinta vuotta kaikille sinne ruudun toiselle puolelle!
t. Väkertäjä
Upeita Joulukuvia, niin kaunis kuusi ja lapset aina ovat niin suloisia, laulaminen pukille ei ole kovin helppo pesti! Sylissäistuminen ainakin tälläisellä vanhalla täti-ihmisellä onnistuukin jo paremmin :D Onpa kaunis kuva kirkosta! Suloinen kisu! Rapsutukset hänelle!
VastaaPoistaOikein ihanaa ja iloista, ideoita täynnä olevaa Uutta Vuotta Sinulle ja perheellesi!
Jouluhauskaa on lasten seuraaminen siinä vaiheessa etenkin, kun pieni jännitys pärähtää pintaansa kuullessaan koputuksia... :)
PoistaKas kun en itse hoksannut tryykätä joulupukin syliin istumaan... :o
Kiitos ja samoin oikein hyvää tulevaa vuotta sinne teillekin!
Hyvää uutta vuotta toivottelen kera halausten ja hymyjen.
VastaaPoistaKiitos ja kiitos, halit ja hymyt lähti tästäkin justiinsa nyt sinne!
PoistaOikein ihanata uutta vuotta sinulle ja perheellesi!
VastaaPoistaKiitos, sinne samoin hyvää tätä alkanutta vuotta!
PoistaToivon siulle oikein onnellista uutta vuotta
VastaaPoistaKiitos, sitä samaa toivon sinullekin, onnellista eloa ja oloa :)
PoistaKiitos Sinulle kuluneesta vuodesta ja Onnekasta ja Idearikasta Uutta Vuotta.
VastaaPoistaKiitos, ja kiitos itsellesi :) Kertakaikkiaan!
PoistaOnnellista ja touhukasta vuotta sinullekin :)
Katsoin uudemman kerran tuon katin kotipuuta. Sillähän - ei kun anteeksi kamalasti - HÄNELLÄHÄN on riippumattokin ja tähtiä j avalkeata sisustusväriä ja jouupukki. Taitaa olla aika primadonna, tämä hänen korkeutensa!
VastaaPoistaOnse sellaanen - tai hän on :) Vois itse tosiaan kutsua itseään kolmannella persoonalla. Mutta primadonnaa tuosta ei kyllä saa hevillä, vastanimikin on pojille, mutta kastraatio on tekemättä... :D
PoistaOikein ihanaa ja idearikasta vuotta sinulle vuonna 2016. Blogissasi on aina niin kiva piipahtaa :) Liisa
VastaaPoistaKiitos samoin, ja kiva - piipahdellaan jatkossakin :)
Poista