Näytetään tekstit, joissa on tunniste Uusi vuosi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Uusi vuosi. Näytä kaikki tekstit

31.12.2019

Uutta kohti



Joulukuu tosiaankin vei mennessään.
Mihin lie aika mennyt, mutta jotakin touhua lienee ollut kun nyt ollaan jo vuoden viimeisessä päivässä.

Omat tekemiset olivat niitä normeja: makrameeta, vähän sukkaa ja sellaista, mutta ajattelin näyttää tässä tuon mieshenkilön iltapuhdetuotokset: 


Kaikki lähti siitä kun pikkutytty oli kirjoittanut joulupukille, että nukkensa tarvitsee oman sängyn... Noh, sai vanerista tehdyn kehdon ja barbit saivat ohessa kerrossängyn :)
Ja sorvi lauloi kynttilän jalkoja. Ja jämälaudoista ilmestyi vielä kuusipuu. Ilmankos viihtyi iltoja pajassaan niin hyvin :D Onse kätevä, kun vaan aloittaa :)

Ollaan me tehty sisäkattoremppaakin joulukuun vapailla, että työkaluja on ollut levällään.





 

Pikkuväen kanssa tehtiin piparit itsenäisyyspäivänä. Jouluaattona vieraillut joulupukki sai perinteisesti joulupukkipiparit kotiin viemisiksi :) Poika aloitti aikoinaan tämän perinteen omatoimisesti, ja on opettanut pikkusiskolleen saman tavan <3




Pikkutytyn päiväkodin joulujuhlassa ehdittiin vierailla. Oli elementissään ja esiintyjän vikaa näyttää olevan <3




Yhdet joulumarkkinat kierreltiin. Monenmoista oli tarjolla; joulupolku, ruoka- ja käsityötarjontaa mm.




Joulukukkaset ovat kyllä ihania, niitä ostin ja sain lahjaksi. Näistäkin on iloa vielä pitkään.




Kiitos tästä vuodesta <3 - onnea meille kaikille vuodelle 2020!





4.1.2018

Tammikuu...





Onneksi joulun odotus alkaa hyvissä ajoin, kun itse juhla-aika on niin nopeasti ohi ja ollaan jo uuden vuoden puolella.




Joulukukkaset loistivat tänä vuonna valkoisena: ystikseltä saatu ruukkuruusu pääsi joulutähtien lomaan pöytäasetelmaan. Sain myös valkoisen tulilatva-asetelman. Näiden lisäksi ovat vielä valkoisena kukkivat jouluruusu sekä amaryllis.
Mukavan rauhallista punaisilla liinoilla.





Huomasin vähän ennen joulua, että yhden ikkunan joulukappa jäi vaihtamatta, joten kieputtelin pari hentoa puolukanvarpukranssia (seassa muutama mustikanvarpu) pitkiin punaisiin nauhoihin verhojen reunoille. Jouluisti ikkunaa sopivasti - ehkä vähän Karin Larssonin tyylisesti.




Vaikka joulussamme oli muuttuvia tekijöitä - yllättävä sairaustapaus - niin pikkuväki piti huolen, että oli riemuakin.

Joulun ja uuden vuoden kelit olivat oikein sopivat ulkoilulle.


Luntakin oli sen verran, että kolalla ja lapioimalla syntyi pienen pieni pulkkamäki :D




Pientä tuikkuväkerrystä loppiaiseksi


Teippasin pari lasipurkkia ulkopuolelta ristiin rastiin.
Tämän jälkeen spreijasin ne valkoisella.


Kuivuttuaan irrotin teipit ja kiinnitin reunaan nauhaa.
Tuikut sisälle ja loistamaan.



Muutenkin on kiva kun tuikuissa ja lyhdyissä loimottaa :)



Tunnetko tämän pläkkilyhdyn?

Sivuillaan on hyvä seloste lyhdyn synnystä:
"Pläkkilyhty on kotimainen käsityönä valmistettu koristeellinen kynttilälyhty.
Pläkkilyhty tunnetaan myös nimellä hameenlämmitin. 1800-luvulla kirkossa käydessään naisväen muotiasuna oli leveä hame, joka ei välttämättä kuitenkaan aina ollut kovinkaan lämmin talviasuste. Sääriin tuli kylmä ja jotain oli keksittävä tilanteen korjaamiseksi. Lämmitysongelma korjattiin hameen alle laitettavalla kynttiläyhdyllä."

Lisää aiheesta löydät täältä:
https://fyrry.fi/collections/plakkilyhty


Hyvää loppiaista JA koko loppuvuotta!



31.12.2016

2016 -> 2017





tervesin Väkertäjä



31.12.2015

Vuoret vierii :)



Tai no ei sentäs, kyllä ne on vuodet, jotka vierivät.
Toivotaan ainakin, ettei niin isoja maanjäristyksiä tule, että vuoretkin vaihtavat paikkaa...

Tulevalle vuodelle toivotaan kaikkea hyvää, mitä sitten muistella.



Tämän kohta päättyvän vuodenkin aikana ollut monenmoista hyvää ja kaunista, uusia tuttavuuksia, iloisia yllätyksiä, reissuja ja ja ja - monta juttua mitä muistella.
Tätä juuri mennyttä jouluakin voi vielä fiilistellä kuvin:


"Hmmmm, mitäs me laulettais joulupukille...?"
Tosin Jonsku (punaruutupaitainen) oli jo miettinyt laulun valmiiksi - Joulupuu on rakennettu - ja veti kahden miehen kuoroa varmoin ottein :) Serkkupoikansa oli hieman ujompi tapaus :)






















Samsam seurasi oleskelupuustaan jouluhulinaa - siirtyi vaivihkaa ylimmälle tasanteelle kun väkimäärä lisääntyi :) :) :)  Enimmillään meitä kun oli koolla 14 henkilöä.


Jouluaaton jälkeen seurasi maakunnan vaihdos Pohjanmaalta Etelä-Pohjanmaalle ja hautausmaakierros joulupäivänä. Isonkyrön Vanha kirkkokin piti kuvata taas kerran, vauhdissa joen toiselta puolelta.


Tässä oma kuusi paikassa nro 2, tai 1 (miten vain). Tähti, pienet led-valot ja vain hopeiset pallot pääsivät framille tänä vuonna. Ei ollut kuusi ähkytäynnä.



Lukaisin tässä pari kirjaakin, toinen oli tällainen hauska amerikkalaiselle joulutohinalle naureskeleva kertomus.




Ja sitten sain hakea postista Bikken pilttuusta  voittamani arvontakirjan: Vintage paint.
Ooooh, kyllä taas
pää pursuaa ideaa...
Kiitos Bikke!




















Kaikkea kivaa toi posti ja joulupukkikin. Pitsiteemaa oli havaittavissa: enkeleitä, tulitikkutalo pitsisomistein, pitsivillasukat... ja vaikka mitä pitsillä somistettua mukavaa.
Kiitos kaunis.

Ja innostuin leipomaan vielä kakun uudeksi vuodeksi. Villa Tutan blogissa oli siirappipurkin kyljestä otettu ohje, jossa ei tarvinnut kuin sekoittaa ainekset ja paistaa. Jes. Onnistui, ja gluteenittomista jauhoista tein.


Hyvää ja idearikasta kohta vaihtuvaa uusinta vuotta kaikille sinne ruudun toiselle puolelle!

t. Väkertäjä




1.1.2012

Hyvää uutta vuotta 2012!

Ja niinkuin aina ennenkin, joulun jälkeen vaihtuu vuosi uudelle lukemalle.
Tänä vuonna valettiin tinat, ettei tarvitse arvuutella mitä vuosi tuo tullessaan. Hyvällä mielikuvituksella molemmat tinavalut muistuttivat laivoja, eli reisua pukkaa. Liekö reisu paatilla lahden yli jompaan kumpaan naapuriin, vai seilaako paatti kauempana. Se jää nähtäväksi :)