5.6.2013

Puut ja tarhat, osa 2

Kesä, ihanaa aikaa - tehdä KAIKKI ne asiat, joita ei voi talvella tehdä. Huoh...
Kevättalvisin on niin mukava selailla kaikkia ihania lehtiä, missä on valmiita puutarhoja ja mukavia rakennelmia ym, pää pullistelee ideoita ja visioita ja sielun silmin näkee ulkona jos vaikka ja mitä...
Mutta sitten...

Keväällä kaadettiin nurin ISO leppä, lahovikaanen sellaanen.

Nyt se on sahattuna kahteen eri paksuuteen. Vasta ladottiin ne pinoksi kuivumaan - eikä mitään hajua, mitä näistä tuleman pitää... No yksi pöytäryhmä pihasaunan vierustalle kenties - joskus.

Kukkapenkkishow... Tämä entinen valioyksilö oli lievästi heinittynyt ja kesäleinikkiytynyt - jo pari vuotta sitten alkoi olla kaaosmainen.

 Joten vihdoinkin tänä keväänä lapio laulamaan ja kaikki pois...

Ja taas käytin tukevasti katekangasta, muutama pieni havukasvi ja lopulle osalle katekangasta reilusti kivituhkaa (jota on viime kesältä mukavan kokoinen kasa edelleenkin...)

Ja sitten nämä pääprokkikset, yksi rakennelma tässä - vanha, osittain laho, ent. tilatankkirakennelma nurin ja tilalle uutta varastoksi. Tässä tuunattiin tavallaan hyvä kivijalka uusiksi :)
Ne muut prokkikset on sitten autokatos (ei aloitettu), kellarin lattian kaakelointi (pohja valettu viime kesänä), parin huoneen ikkunaseinien uuslevytys ja tapetointi + katto uusiksi... (muut seinät ja lattia valmistuivat sentäs talven aikana).

Notta näillä mennään tämä kesä. Mutta hyvä, kun aina joskus jotakin - vähän päivässä on paljon viikossa (tai vuodessa).
Arvauksia siitä, mikä näistä siirtyy hamaan, otetaan vastaan :)

4 kommenttia:

  1. Se arvausvastaus "mikä siiryy hamaan" vielä :) ?

    VastaaPoista
  2. Kiitos käynnistä ja kommentoinnista blogissani. Ja kiitos kauniista sanoista. Tulin vastavierailulle. Pihamaa kaikkineen on sellainen ikuisuusprojekti,että se ei ole koskaan valmis,vaan aina löytyy uutta tehtävää. Minä veikkaan,että se autokatos siirtyy hamaan:)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Intsu vierailustasi :) Kuten jo varmasti huomasit, aihepiiri on levällään, on vähän sitä ja tätä - harvakseltaan :)
    Ja totta puhelet, pihapiiri on ikuisuusprojekti.
    :) Mä en luovuta vielä siitä autokatoksesta - jos edes alkuun pääsisi, niin hyvä. Realistinen veikkaus on se kellarin lattia... :/

    VastaaPoista