16.10.2016

Murske"mosaiikkia", haastevastauksia...



... ja ristiäiset :)
Pikkuinen on nimetty, ja kauniin Lila-nimen sai perheensä, kummien, isovanhempien, isoisovanhempien ym. läsnä ollessa.

Tarjolla oli lohikeittoa ja kakkukahvit, joiden kruununa oli täytekakku.
Tyttären ja vävyn naapuriystäväisellä on jauhopeukalo täydellisesti paikallaan ja hän oli loihtinut näyttävän kakun kahvipöytään.
Nimi lienee antanut osviittaa kakun väritykselle... :)

 



Alkuun oli siis mieshenkilöni tekemää lohikeittoa, ja lapsille isomumman tekemää makaronilaatikkoa.
Kahvipöytään tein gluteenittomat+laktoosittomat juustokakun ja omenamuffinsit. Isomumma oli leiponut Kentuckyn kakun, ja gluteenittoman kääretortunkin teki.

Omenamuffinseille halusin kerrosvadin ja sen kasasin (liimalla, Pattex 100 %) viime metreillä kahdesta kastehelmen vadista, joista isommassa on keskellä lievä halkeama ja jalaksi keskelle Festivo-kynttilänjalka, jonka alaosassa on myös pieni särö. Tässähän näitten pikkuvikaisten viat katosivat kummasti :)





Isoveljellä oli tärkeä tehtävä kuivata pikkusiskon pää kasteen jälkeen.





------------------------------------


Mosaiikkia murskeesta -ajatus lähti siitä kun ostin kirpulta pari sinkkikukkalaatikkoa, joiden päädyissä oli kohopainetut merkityksettömät tekstit... (ja pihalla oli "tuore" murskekasa...)


Liimaa, mursketta ja sommittelua.



Liimana on kontaktiliima Pattex 100%, jolla tarttuu niin kivet, lasit, betonit, keramiikat, nahat summuut. Ja kestää kosteutta ja -40 C pakkasta.





Ei näitä tuulikaan pääse heiluttelemaan, sen verran murske lisäsi painoarvoa :)

Kukkalaatikoissa valkoista callunaa ja jättimurattia hiekkaan upotettuna.


------------------------------------




Ja siihen haasteeseen, jonka sain Tutalta jo aikapäiviä sitten... Kiitos Tuta, jos nyt vihdoinkin vastaisisin :)

Palkinto/haaste -Blogger Recorgnition Award
* Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
* Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
* Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
* Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
* Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajaksi

*Aluksi oli ajatus pitää ”päiväkirjaa” väkerryksistäni, ensin omaksi ilokseni - avasin blogin sittemmin julkiseksi. Ja kun joku sanoi, että sä väkerrät koko ajan, niin nimikin oli valmiina :)
28.8.2011 julkaisin ekan postaukseni:
http://www.mitamilloinkin.blogspot.fi/2011/08/tilkuista-tuunattu-tanttu.html
* Blogin aloitus lienee helpointa, jos sinulla on jokin kiinnostuksen kohde kuten käsityöt, askartelu, keräily, leipominen, puutarha jne...
Toisten blogien lukeminen opettaa, koska siitä huomaa mikä tyyli sopii itselle: kirjoitatko jutut pitkällä vai lyhyellä kaavalla, täsmäkuvat vai kuvat eestä ja takaa ja kerran vielä  :) jne.
* Villa Tutan blogissa on kaikkea - tuunausta, leivontaa, käsitöitä... paljon ideoita! Käy visiitillä!
* Palkinnon lähetän eteenpäin kaikille tänne blogiini kirjautuneille!

Haasteenkin saa ottaa vastaan, mutta olen kyllä huomannut, että monella tämä haaste on jo ollutkin...




30.9.2016

Pihailua ja minireissua



Sisso, se on sitten viimeinen päivä syyskuuta tässä ja nyt.
Mukavaa oli kun lämpimiä päiviä riitti, mutta toisaalta se tarkoitti sitä, että aika hurahti ulkohommissa. Ei sitä vaan malta vetäytyä väkertämään sisätiloihin hyvällä säällä...

Metsissä on samoiltu sienien perässä.


Hyvin niitä sieniä on saatukin. Suppiksia ja kanttiksia enimmäkseen, vähän myös lampaankääpää, tatteja, kehnäsientä...


Ulkona se "vapaa-aika" on kulunut muutenkin. Kun puinnit saatiin loppuun - sujuivat muuten suotuisissa merkeissä - ja kuivaaja hiljeni, niin raksahommat odottivat taas.
Pihasaunan viereen on noussut hissuksiin kesän aikana oleskelu/vilvoittelurakennelmaa (lue= sade- ja hyttyssuojaa), raksatahti on ollut, ja on, sellaista iisakinkirkkomaista :) Tehdään kun mitään muuta tärkeämpää ei ole työn alla. Mies raksaa, minä autan, ja sudin sävyjä pensselöiden, siivoan raksasotkuja yms. Nyt on hyvässä vaiheessa kun ikkunat ovat paikallaan. Otettiin vanhat ikkunat käyttöön ja sudin valkoiset puuosat ruskeiksi. Tänne ei tule lainkaan valkoista väriä vastoin nykytrendejä - ihan vaan sellaista rustiikkiista ja rouheaa.


Hauskin vaihe tässä projektissa lienee edessä ensi keväänä kun pääsee sisustuspuuhiin. Joitakuita esineitä olen laittanut jo sivuun odottamaan paikalleen laittoa, mm. vanha rukinpyörä ripustautuu kattoparruun valaisimen muodossa.


Ideoita on kyllä pukannut mieleen :) Kummallisiakin.
Mm. tämän rimakasan otin visusti talteen, ennen kuin mieshenkilö ehti paloitella sytykkeiksi.


Kyllä tuossa rakennelmassa riittää vielä touhua. Muun muassa sisätilaan jätetty kivi tulee olemaan takan reunakivi, ja se takkatekele muurataan sen yhteyteen sitten joskus = hamassa ties koska :D
Tuo taustaseinämä kun saisi nyt ensin tiiliskiviverhoilun, niin sekin olisi jo alku.



Pihapolutkin ehdittiin tehdä uusiksi. Vanhat laatat notkuivat, heinittyivät ja ties mitä, joten saivat lähtöpassit ja tilalle päädyttiin laittamaan hienojakoista kalliomursketta. Sitä ollaan tampattu tiiviiksi sellaisella tampparikoneella (? :)) vielä tälläkin viikolla. Pinta on kyllä kovin asfalttimainen, mutta onpa nyt koholla ja notkelmitta, kai... :) Nurmialueitakin paikattiin samalla.




Syysasetelmia en ole vielä juurikaan tehnyt. Kas kun kesän kasvatit kukkivat yhä vain - miten niitä raaskii pois heittää...?

















Tämän terassihortensian kuvasin alkuviikosta ja se kukkii yhä vain, uusia nuppujakin on. Hauska kasvi on, väriä vaihtaa kuin kameleontti :) Keväällä istutettu syyshortensiakin voi hyvin ja kukkii!


Muutaman callunan olen hakenut ja laitoin ne havun ja jättimuratin kanssa vanhaan alumiiniseen pesuvatiin.



Samalla hain loput kaksi kesäkurpitsaa parempaan talteen. Hyvin tuli satoa kahdesta taimesta, vaikka alkukesällä ne olivat puolipaleltuneita yhden hallayön seurauksena.

Kun muut kuihtuvat ympärillä, niin konnanyrtti aloittelee kukintaansa.

















 -----------------------------------------


Merimatkalla

Viime viikonloppuna oli vuorossa pieni reissu kohteena Pietari, ja meritse mentiin. Vastaava risteily tehtiin tuon mieshenkilön kera kahdestaan pari vuotta sitten. Nyt meitä oli bussilastillinen, kun järjestettiin yhdistysväelle syysretki.

On se Pietari mahtipontinen suurkaupunki. Pintapuolisesti nähtyä selvitti paikallinen opas, joka oli mukana bussissa. Kovasti oli (turisti)reittejä ja paikkoja fiksattu sitten viime näkemänkin, kuulemma nyk. presidenttinsä jo menneen vuosipäivän kunniaksi, Pietari kun on syntymäkaupunkinsa. Nyt ei menty kohteisiin sisälle vaan katseltiin ulkopuolelta. Pari v. sitten kavuttiin mieshenkilön kera Iisakin kirkon kupoliin ja ihmettelimme sisätilat. Nyt suurin osa reissulaisistamme oli ihka ensimmäistä kertaa Pietarissa - ei koskaan käyntiä ent. Leningradissa, eikä siis vertailukohtaa muutoksiin sitten sen ajan. Minä muistan kyllä hyvin kun pariin otteeseen siellä kävin 80-luvulla. Huikea on ollut muutos.

















Taustalla Iisakin kirkko ja etualalla Nikolai I:n patsas.
Tämä ortodoksinen kirkko on nimeltään Kirkko veren päällä.
Erikoinen nimi juontaa siitä, että Aleksanteri II on murhattu tälle paikalle.

















Sää suosi reissua - vettä oli luvassa, vaan eipä osunut kohdalle :)


-----------------------------------------


Ja sitten tärkeimmät: pikkuväkeä ollaan käyty katsomassa <3 <3.
Koulunsa aloittanut mummin pikkumies täytti 7 vuotta, ja synttäreitä vietettiin kahtena päivänä.
Ja pikkutytty kasvaa kohisten - pitelee päätään jo mallikkaasti ja seuraa ympäristöään silmät suurina kuin teevadit :) Taitaa tulla ehtiväisemmäksi tapaukseksi kuin isoveljensä :)

Ristiäiset ovat ensi kuussa, joten tässä on nyt tuumauksen alla sopivien tarjottavien mietintä, tässä yksi versio.



Kokeilin yhtä juustokakkuohjetta, johon ei tule liivatetta vaan valkosuklaa jähmettää seoksen.

Hyvää tuli ja pysyi koossa.
Tosin aion laittaa pari liivatetta jatkossa, niin on kiinteämpi leikata.







Ohjeen hoksasin Kotivinkki-lehdestä nro 15 10.8.2016 nimellä mustikka-valkosuklaatorttu. Tässä se muuntui puolukka-valkosuklaakakuksi :)
Eipä löytynyt ohjetta netistä...



Pitkin kevättä kutomani peitto pienelle on valmistunut myös - vien sen osana ristiäislahjaa.
Mallia mietin kauan, ja päädyin tekemään simppelin version; reunat helmineulosta ja n. 8x8 cm ruutuja nurin ja oikein. Reunoihin virkkasin vielä piparkakkureunaa. Lankana on Novitan Ipana helmenharmaana, jota neuloin kaksinkertaisena.


Ohjeeksi peiton koolle sain tyttäreltä, ettei sellaista "nenäliinan" kokoista (mikä hänen mielestään on se normi vauvapeitto), vaan reilumpi. Nyt on sitten vissiin riittävästi mittaa. Alakuvassa peitto on levitettynä parisängyn päälle.












Pientä pinkkiä twistiä pitää tietty saada peitteeseen, joten pujottelin sinne ohutta silkkinauhaa näyttämään, että tytön peitto on :D 
Aloitus-/loppukulmassa tulee olemaan rusetti.



Sainpas vaan tämän postauksen valmiiksi näin syyskuun viimeisen päivän kunniaksi. Aloittelin kirjoittelua jo hieman aiemmin, vaan... Noh, aloitusteksti vain uusiksi :D

Syksyilemisiin!




28.8.2016

Tähtihetkiä - ja vähän muutakin



Venähtää nämä postausvälit vähän pitkiksi, ja sitten ei tiedä, mistä aloittaisi...

Tai no, tiedänhän minä mistä -> kaksiviikkoisen lomani toisesta viikosta, josta tulikin ihan Superviikko täynnä Tähtihetkiä!

Ensin maanantaina kohta 7-v. mummitettavani aloitti koulutaipaleen. Iso askel, ja minä sain olla mukana saattamassa kouluun <3
Hienosti sujui, ja mukavaa on kuulemma edelleen. Siitä on hyvä jatkaa.


Jäin mummitettavani kotiin "hätävaraksi", jos tarvitsevat apua pojan kouluun saatteluun tai koulusta hakuun, yms.
Ja tarvittiinhan minua sitten tosissaan heti koulun aloitusviikolla, torstaina, kun sain toisenkin mummitettavan <3
Pieni tyttö syntyi tyttären perheeseen - voi tätä Onnea ja Iloa! Elämän Tähtihetkiä!


 <3 Ihanat isoveli ja pikkusisko <3
Huom! Tyttö osasi poseerata heti päivän ikäisenä - vai heltisikö hymy hassulle mummille :)



Aiemmin heinäkuussa tyttärelleni järjestettiin baby showerit. Asialla olivat tyttären ystävät, jotka kutsuivat meitä vanhempaakin väkeä mukaan yllärinyyttärijuhliin.
Minä väkersin sinne viirin, pari suolaista piirakkaa ja hedelmä/juustococktailtikkusiilin :)


Mallikkaan sotkun sain ainakin aikaan, kun viiriä ja korttia väsäsin :)

Ja nyyttäripöytä oli runsas - jokainen oli ehdottanut itse, mitä tuo; joku toi kahvit, ja toinen limut, yksi toi 0% kuoharin jne. Tarjolla oli mm. kaksi kakkua, toinen makoisa mansikkajuustokakku ja toinen oli Baby-kakku, taidokas marsipaanista muovattuine yksityiskohtineen. Tyttären naapuriystäväinen leipoo näitä huvikseen...
Kyllä kelpasi, ja tytär oli yllätyksestä huuli pyöreänä :)






--------------------------------------------------

Ennen Tähtihetkiviikkoa :) ehdimme käväistä Turku-Kaarina-Hanko -reissunkin - kolmessa päivässä (meihin ei kuulemma ehdi koskaan kyllästyä, kun vain yön yli viivymme kussakin kohteessa :)).

Menomatkalla pysähdyimme lounastamaan Närpiön kasvihuoneravintolassa, josta olen kuullut vain hyvää.
Ja kyllä, hyvää oli. Tunnelmakin oli kuin välimerellisessä ravintolassa konsanaan, kun ruokailimme sitruunapuun alla! Pöytävalikoimassa oli muitakin hedelmäpuita :)













Paikka on siis Lind´s Kök.
http://www.lindskok.fi/fi/

Kannattaa poiketa!



Turun ilta ravintolalaivoineen ja Samppalinnan kesäteatterin esitys Nunnia ja konnia tuli nähdyksi.
Maria Lund oli kyllä paikallaan pääroolissa.












Ehdittiin käydä katsastamassa myös kaarinalaiset ystäväiset ja uusin perheen jäsen pikku-Poppis ennen kuin matka jatkui Hankoon rippijuhlille.

Poppis oli kyllä eläväinen tapaus, en meinannut saada kuvaan lainkaan :)







Hangossa ei paljon rannoilla vietetty aikaa, sukuloitiin lähinnä.


































Tulipa käytyä Hangon kirkossa ihka ensimmäistä kertaa.
On melko pelkistetty arkkitehtuuriltaan.



--------------------------------------------------



Pientä väkertämistäkin on suoritettu, kun kokeilin polttaa lasipulloja poikki.
Kas näin:

Tarvikkeet:
- tyhjiä pestyjä lasipulloja
- villalankaa
- tärpättiä
- kylmää vettä kuumuutta kestävään astiaan
- kuumuutta kestävät työkäsineet
- sytskäri











Kiedoin tärpättiin kastettua villalankaa kaksi kierrosta pullojen ympärille haluttuun katkaisukohtaan.
Sytytin langan palamaan ja pyörittelin pulloa niin, että paloi tasaisesti ympäri asti.
Kun liekki sammui, kastoin pullon välittömästi kylmään veteen ja naps - poikki meni.

 

Testasin nyt ensin näitä versioita sen kummemmin reunoja hiomatta. Koskapa pulloja oli kahta leveyttä, niin ajatuksena oli kääntää pullon suuosat ylösalaisin kupiksi steariinin valumiselle - näin ja näin -------------------->

Kynttilät paloivat loppuun, eikä lasi paukkunut. Voin siis hioa, putsata ja liimata pullon suut pohjaan kiinni. 


Seuraavaa prokkista varten olen vasaroinut tällaisia paloja... Arvaat varmaan, mitä tuleman pitää ;)












--------------------------------------------------


Venetsialaiset, eli huvilakauden päättäjäisviikonloppu vetelee viime metrejään tätä kirjoittaessa.
Voi sentään kun kesä meni taas nopeasti.

Meidän venetsialaiset vietettiin jo etkona viikkoa aiemmin kun viisihenkiselle ystäväjoukolle (vuodelta kivi ja käpy) "sulhasineen" sopi paremmin kokoontua tuolloin.
Venhonen haki saareen (Vaasan eteläpuolella), missä isäntäpari oli loihtinut herkulliset tarjottavat. Paljussa höpistiin viisistään (nuo sulhaset karttoivat paljuilun tyystin...), ja tämän kaksinkertaisen mummin varpajaisiakin vietettiin :D - rentouttavaa vartalovoidetta ja kuohuviiniä sain lahjaksi :)



Eipä olisi eilen Rauli-venetsialaismyrskyn riehuessa arvannut, että tänään oli kotopellolla tällainen näky:


Kun tuo aurinko nyt viihtyisi taivaalla pari viikkoa yhtä soittoa...


Aurinkoista loppukesää kaikille!