14.1.2015

Risusavottaa



Joulupukki toi tällaisen risukirjan.


Ihmettelen kyllä suuresti pukin tietolähteitä (?) asiasta, että risusavottaa on tiedossa...
On nimittäin niin, että "joen" uomaa pengerretään ja puut tulee hävittää kukin kohdaltaan.






Puut kaatuvat ulkopuolisen moton voimalla. Siinäkin sitä riittää rupeamaa, että ne kulkeentuu omatöisesti tontille jatkokäsittelyyn.

Risut on sitten eri asia - taitaa osa jäädä käyttämättä... :)
Mutta tuon uutukaisen kirjan innostamana pyöräytin pienen risuntekopaussin jälkeen yhden sydämen - vähän erilaisen mitä olen ennen tehnyt (osa näkyvissä kirjan edustalla).



Kutimet eivät ole päässeet vieläkään takaisin lepäämään; innostuin kokeilemaan valepalmikkoa.


Aloitin valkoisella langalla, mutta eihän se ole kovin käytännöllinen väri sukissa, joten purin kantapään alun kun tyttö keksi, että päättelen "varret" ja hän otti ne käyttöön hihanjatkeeksi/rannelämmittimiksi.

Ja eikun uudet puikolle, harmaasta. Josko näistä tulisi sukat...


Kummallisen hauska näitä on tehdä... Kantapäätä pitää edelleen hetki tuumata, mutta kyllä se siitä.

Pikkupoikakin otti mummin tuomat sukat käyttöönsä unisukiksi - hyvin pysyivät jalassa koko yön. Ensi kerralla pitää tehdä hieman korkeampi kantapää. Tiedä mikä isokenkäinen tuosta pojasta tulee :)




Ja niin se Nuuttikin tuli ja vei mennessään joulun.

Valot jätti vielä kirkastamaan pimeää.






12 kommenttia:

  1. Liisan kotona14.1.2015 klo 18.51

    Minun pitää varmaan kanssa ostaa tuo samainen kirja, sillä uskon, että nyt talven aikana meiltä kaatuu muutama koivu taas. Minulla on joku risukirja, mutta se ei ole tuo sama. Ainakin kranssin pohjia tulee varmaan väsättyä. Kivat ranteenlämmittimet, melkein kuin kynsikkäät. mukavaa viikkoa tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä olisi itse hoksannut koko kirjaa - hyvä, että joulupukki hoksas :) Siellä on monenmoista ideaa... Pitää ostaa lisää ruskeaa sidontalankaa jemmaan.
      Kynsikkäitä ehdottelin tytölle, vaan totesi näitten perusrannekkeiden olevan paremmat.

      Poista
  2. Nuo risutyöt on ihania, olen aina halunnut opia niitä tekemään, kerran koikeilin ja että se palo hyvin nuotiossa, ei oo mun juttu.
    Ihanat nuo ranteen lämmittimet ja sukan varret.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai että kokeilu paloi iloisesti. Seuraava voi hyvinkin päätyä oveen pääpaikalle! Pidin pari risukurssia aikoinaan ja kauniita sydämiä syntyi jokaiselta. Josko joku neuvoisi vieressä...
      Kyllä tuo valepalmikko näyttää oikein mukavalta. Tyttömäistä on, ettei nyt tule pikkupojalle sukkia hetkeen :)

      Poista
  3. Hieno risutyökirja. Risut ovat myöskin kiehtova materiaali. Valepalmikkon on mukavaa neulottavaa ja kauniit ranteenlämmittimet ovatkin. Ei ihme ,että tyttö halusi itselleen:) Meilläkin on joulusta jäljellä enää valoja tähän pimeään vuodenaikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä risukirja inspiroi, vähän liikaakin. Mutta nyt on materiaalia reilusti :) Täältä niitä saisi.
      Juu, valepalmikko - olen nyt todennut, että tuon mallin neulomiseen voi jäädä kirjaimellisesti koukkuun (tai puikkoon)! Tosin olisi kiva tehdä vain niitä varsia... metri tolkulla :)
      Valot ovat paikallaan - illat ovat pimeitä vielä pitkään. Ja tämä on sellainen pehmeä lopetus joululle...

      Poista
  4. Minä oon nyt vuoden ollut passissa yhdelle koivurisukurssille, mutta aina se perutaan pienen osanottajamäärän takia. Ei tajuu pohjoispohjanmaalaiset hyvän päälle, ei. Kohta pidän kurssin ittekseni - tai hei, tuun teille ja sää opetat!



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kerran kun kokeilisivat, niin johan olisi kurssit täynnä...
      Juu, tule tänne vaan - risuja riittää! Ja oon pitänyt pari kurssiakin, yhden illan sellaisia. Hyvin ottivat haltuun risusydämen salat, joten kyllä' uskallan luvata, että muutaman risukkeen kanssa säkin täältä lähtisit ;)
      Mä aloittelin aikoinani itte tuon risuväkerryksen. Tein sitten niitä jopa kesä- ja joulumarkkinoillekin - osa on viestinyt, että eihän se hajoa koskaan kun risut on niin tiukasti kasassa :)

      Poista
  5. Sain samaisen kirja pukinkontista:) Kirja on aivan huikea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Risupukki on siis käynyt sielläkin :) Kirjassa on kyllä idea jos toinenkin.
      Ja risuja riittää - savotan jäljiltä niitä on melkomoinen kasa - vaikka kokonaisen risumökin tekisi :)

      Poista
  6. valepalmikointia...kun ei osaa muutenkaan mitään palmikointia...risuistakin olen tehnyt elämäni aikana yhden pyöreän kopan, josta tuli 5kulmainen, samanlainen tuli pajustakin...suutari pysykööt lestissään...vai maistissaan, miten se nyt meni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No osaat sitten vissisti valepalmikkoa kun mäkin oon sellaista saanut aikaan!
      Ja se sun koppa on viiskulmaisen pyöreä, kaikki ei osaakkaan sellaista! Saas havaata millaista jälkeä mä saan aikaan, jahka keväämmällä aion kokeilla pyöreää - jotakin :D

      Poista