10.7.2013

Leikki se on lapsen työtä

Meillä on ollut Jonsku, 3 v 9 kk, viime torstai-illasta saakka kesälomahupulaasena. Tänään äiskä ja iskä hakevat pojan omiin hoteisiinsa ja meille alkaa arki :/, vaikka lomaa vielä onkin jäljellä.

Meillä oli monenmoista puuhaa; käytiin eläinpuistossa, missä oli myös vanhoja museokoneita ja -tavaroita, ajeltiin traktorilla ja ruohonleikkurilla, meressä käytiin uimassa kolmena päivänä ja rakennettiin hiekkalinnoja ja -pyramideja (poika muisti!), ongella myös käytiin ja mansikoita hakemassa, vähän kyläiltiin ja meillä kävi vieraita.

Parasta oli kuitenkin paikalliset iltakisat, joissa oli sarja myös alle 5-vuotiaille, joille maanantai-illalla ohjelmassa oli sukkulaviesti ja temppurata. Palkinnoksi jokainen sai saippuakuplapurkin :)
Ennen omia lajeja jokainen sai harjoitella pituushyppyä ja siihen poika olisi halunnut osallistua isompien mukana oikein oikeasti kisaamaan :)
Nyt ollaan katseltu netistä pojan kotipaikkakunnan vastaavia viikkotapahtumia, johon osallistua - kiinnostusta kun tuntuu riittävän.
Ennen maanantai-illan kisoja ainoa mietintä oli: "Mitä jos minä voitan ne kaikki?" :D
Kilpailuhenkeä siis on.
Mutta summa summarum: kiva kun tuollaisia jaksetaan järjestää!



2 kommenttia:

  1. Kyllä, leikki on lapsen työtä. Ja voi hyvänen aika sitä energian määrää, mitä ne pitää sisässään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä - energialla JA mielikuvituksella ei ole juuri rajoja :) Välillä kun nukkuvat, niin taas on vauhti päällä.

      Poista