18.8.2013

Elossa pysyi -kooste + marjoille rommia

Niin, elossa ovat pysyneet koko kesän niin uudet istutukset kuin kukkasetkin. Jei!


Kuvan keskivaiheilla olevassa kuvassa (Jonskukin siellä taustalla juoksentelee) on isoja kuunliljoja -> ne on äiteen. Otin sen tähän mukaan kun luulin, että mulla on iso kuunliljapöheikkö. Noh, vaatimaton on noihin äitin omiin verrattuna :D

Alhaalla vasemmalla kärrymansikat. Ne oli sitten liian tiuhaan istutettu siihen kärryyn, joten alkoivat kasvattaa uusia raakileita taivasta kohti -> siellä on vielä tilaa. Koko ajan kypsyy lisää, ettei ne siitä nokkiinsa ottaneet.

Ja kyllä kannatti nyppiä miniruusuista kuivuneet kukkaset pois -> uusia nuppuja on tullut tiuhaan tilalle.


Ja ne marjat...
ROMMIMARJAT

Naamakirjassa eräs naamakaveri julkaisi kuvan rommimarjapurnukoistaan. Siitä sitten tuumasta toimeen, kun sattui olemaan hyljeksitty rommipullo puolillaan kaapin perällä :)



Sokeri-rommiliemeen säilöttyjä marjoja voi purkittaa sadon kypsyessä. Mittaa noin 5 dl sokeria ja tilkka rommia kattilaan ja kuumenna, kunnes sokeri liukenee. Sekoita sokeriseokseen hieman lisää rommia (yhteensä noin 3⁄4 l). Laita purkkiin kerroksittain noin 2 litraa marjoja ja kaada päälle rommi-sokerilientä sen verran, että marjat juuri ja juuri peittyvät. Lisää purkkiin marjoja ja sokerilientä sitä mukaan kun sato kypsyy. Hyvin suljettu purkki säilyy pitkään viileässä.

--------

Googlaamalla löytyy erilaisia ohjeita, kokeile hakea: rommimarjat, rommiruukku, marjaruukku jne...

Laitoin omaan versiooni muhimaan: kahden värisiä karviaisia, punaherukoita, mansikoita ja vadelmia (menevät tosin liiskaksi, että voi unohtaa ensi kerralla) sekä muutaman marjatuomipihlaja-marjan (saskatoon, joka tässä ohimennen mainiten näyttäisi olevan oikea supermarja: http://www.linnansaskatoon.fi/

Sokerina kattilaan sulamaan laitoin puolet ruskeaa ruokosokeria ja puolet valkoista tavallista.
Ja kuten kuvassa taustalla näkyy, puristin sitruunamehuakin kattilaan porisemaan... En osaa sanoa, toiko tuo happamuus mitään lisäarvoa asiaan - kunhan nyt yksinäinen sitruuna pääsi mukaan partyihin :D

Nyt odotellaan - luulisi, ettei voi onnistua epä.

------------
Lisäpostaus: lahjaksi aiottuja (jos säästyy jouluun...) purkitettu muhimaan, niinikään rommiliemeen. Tällä kertaa rommin makuun pääsi mansikkaa, punaherukkaa ja karviaista.




4 kommenttia:

  1. Sulla on tosiaan erittäin nätit kasvustot ja puutarha! Tykkään aina, kun puutarhasta saadaan persoonallinen, tuossa sunkin yhdessä kuvassa on heinäseipäitä? Ja kivet on ihan must! Vai olet tehnyt tuollaista rommijuttua. Nappasin ensi syksyksi itselleni ylös tämän ohjeesi ja noi linkit...tuo olisi munkin juttu! Ei mulla marjoja ole, mutta ainahan nitä nyt saa hankituksi! Noista saisi ihania lahjojakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein näit, heinäseipäistä tehtyä aitaustahan siellä - on sillä tehtäväkin; pitämässä tuota angervopuskaa kurissa, ettei rehota liiaksi.

      Kivet - saiskin jonkun kivan pienen kallion pihalle :D

      Rommijutuusta; (joulua ja) lahjoja ajattelin kuten myös ja ostin muutaman pienen purnukan -> lisäsin purnukoista uuden kuvankin :)
      Meinaan tehdä vielä pari lisääkin (rommikauppaan vaan pitää lähteä :)), marjoja kun on vielä hyvin saatavilla, ja niitä voi tehdä pakastetuistakin.
      Näyttääpä muuten kuvassa isoilta nuo purkit; tuo pienin purnukka vetää n. 2 dl.

      Poista
  2. Ihania istutksia sulla pihassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - hauskahko sivuharrastus tyyliin: joskus onnistuu, joskus taas ei. Kiva se on pihalla kattella muutakin kuin pelkkää tasaasta nurmikkoa :D

      Poista