30.9.2016

Pihailua ja minireissua



Sisso, se on sitten viimeinen päivä syyskuuta tässä ja nyt.
Mukavaa oli kun lämpimiä päiviä riitti, mutta toisaalta se tarkoitti sitä, että aika hurahti ulkohommissa. Ei sitä vaan malta vetäytyä väkertämään sisätiloihin hyvällä säällä...

Metsissä on samoiltu sienien perässä.


Hyvin niitä sieniä on saatukin. Suppiksia ja kanttiksia enimmäkseen, vähän myös lampaankääpää, tatteja, kehnäsientä...


Ulkona se "vapaa-aika" on kulunut muutenkin. Kun puinnit saatiin loppuun - sujuivat muuten suotuisissa merkeissä - ja kuivaaja hiljeni, niin raksahommat odottivat taas.
Pihasaunan viereen on noussut hissuksiin kesän aikana oleskelu/vilvoittelurakennelmaa (lue= sade- ja hyttyssuojaa), raksatahti on ollut, ja on, sellaista iisakinkirkkomaista :) Tehdään kun mitään muuta tärkeämpää ei ole työn alla. Mies raksaa, minä autan, ja sudin sävyjä pensselöiden, siivoan raksasotkuja yms. Nyt on hyvässä vaiheessa kun ikkunat ovat paikallaan. Otettiin vanhat ikkunat käyttöön ja sudin valkoiset puuosat ruskeiksi. Tänne ei tule lainkaan valkoista väriä vastoin nykytrendejä - ihan vaan sellaista rustiikkiista ja rouheaa.


Hauskin vaihe tässä projektissa lienee edessä ensi keväänä kun pääsee sisustuspuuhiin. Joitakuita esineitä olen laittanut jo sivuun odottamaan paikalleen laittoa, mm. vanha rukinpyörä ripustautuu kattoparruun valaisimen muodossa.


Ideoita on kyllä pukannut mieleen :) Kummallisiakin.
Mm. tämän rimakasan otin visusti talteen, ennen kuin mieshenkilö ehti paloitella sytykkeiksi.


Kyllä tuossa rakennelmassa riittää vielä touhua. Muun muassa sisätilaan jätetty kivi tulee olemaan takan reunakivi, ja se takkatekele muurataan sen yhteyteen sitten joskus = hamassa ties koska :D
Tuo taustaseinämä kun saisi nyt ensin tiiliskiviverhoilun, niin sekin olisi jo alku.



Pihapolutkin ehdittiin tehdä uusiksi. Vanhat laatat notkuivat, heinittyivät ja ties mitä, joten saivat lähtöpassit ja tilalle päädyttiin laittamaan hienojakoista kalliomursketta. Sitä ollaan tampattu tiiviiksi sellaisella tampparikoneella (? :)) vielä tälläkin viikolla. Pinta on kyllä kovin asfalttimainen, mutta onpa nyt koholla ja notkelmitta, kai... :) Nurmialueitakin paikattiin samalla.




Syysasetelmia en ole vielä juurikaan tehnyt. Kas kun kesän kasvatit kukkivat yhä vain - miten niitä raaskii pois heittää...?

















Tämän terassihortensian kuvasin alkuviikosta ja se kukkii yhä vain, uusia nuppujakin on. Hauska kasvi on, väriä vaihtaa kuin kameleontti :) Keväällä istutettu syyshortensiakin voi hyvin ja kukkii!


Muutaman callunan olen hakenut ja laitoin ne havun ja jättimuratin kanssa vanhaan alumiiniseen pesuvatiin.



Samalla hain loput kaksi kesäkurpitsaa parempaan talteen. Hyvin tuli satoa kahdesta taimesta, vaikka alkukesällä ne olivat puolipaleltuneita yhden hallayön seurauksena.

Kun muut kuihtuvat ympärillä, niin konnanyrtti aloittelee kukintaansa.

















 -----------------------------------------


Merimatkalla

Viime viikonloppuna oli vuorossa pieni reissu kohteena Pietari, ja meritse mentiin. Vastaava risteily tehtiin tuon mieshenkilön kera kahdestaan pari vuotta sitten. Nyt meitä oli bussilastillinen, kun järjestettiin yhdistysväelle syysretki.

On se Pietari mahtipontinen suurkaupunki. Pintapuolisesti nähtyä selvitti paikallinen opas, joka oli mukana bussissa. Kovasti oli (turisti)reittejä ja paikkoja fiksattu sitten viime näkemänkin, kuulemma nyk. presidenttinsä jo menneen vuosipäivän kunniaksi, Pietari kun on syntymäkaupunkinsa. Nyt ei menty kohteisiin sisälle vaan katseltiin ulkopuolelta. Pari v. sitten kavuttiin mieshenkilön kera Iisakin kirkon kupoliin ja ihmettelimme sisätilat. Nyt suurin osa reissulaisistamme oli ihka ensimmäistä kertaa Pietarissa - ei koskaan käyntiä ent. Leningradissa, eikä siis vertailukohtaa muutoksiin sitten sen ajan. Minä muistan kyllä hyvin kun pariin otteeseen siellä kävin 80-luvulla. Huikea on ollut muutos.

















Taustalla Iisakin kirkko ja etualalla Nikolai I:n patsas.
Tämä ortodoksinen kirkko on nimeltään Kirkko veren päällä.
Erikoinen nimi juontaa siitä, että Aleksanteri II on murhattu tälle paikalle.

















Sää suosi reissua - vettä oli luvassa, vaan eipä osunut kohdalle :)


-----------------------------------------


Ja sitten tärkeimmät: pikkuväkeä ollaan käyty katsomassa <3 <3.
Koulunsa aloittanut mummin pikkumies täytti 7 vuotta, ja synttäreitä vietettiin kahtena päivänä.
Ja pikkutytty kasvaa kohisten - pitelee päätään jo mallikkaasti ja seuraa ympäristöään silmät suurina kuin teevadit :) Taitaa tulla ehtiväisemmäksi tapaukseksi kuin isoveljensä :)

Ristiäiset ovat ensi kuussa, joten tässä on nyt tuumauksen alla sopivien tarjottavien mietintä, tässä yksi versio.



Kokeilin yhtä juustokakkuohjetta, johon ei tule liivatetta vaan valkosuklaa jähmettää seoksen.

Hyvää tuli ja pysyi koossa.
Tosin aion laittaa pari liivatetta jatkossa, niin on kiinteämpi leikata.







Ohjeen hoksasin Kotivinkki-lehdestä nro 15 10.8.2016 nimellä mustikka-valkosuklaatorttu. Tässä se muuntui puolukka-valkosuklaakakuksi :)
Eipä löytynyt ohjetta netistä...



Pitkin kevättä kutomani peitto pienelle on valmistunut myös - vien sen osana ristiäislahjaa.
Mallia mietin kauan, ja päädyin tekemään simppelin version; reunat helmineulosta ja n. 8x8 cm ruutuja nurin ja oikein. Reunoihin virkkasin vielä piparkakkureunaa. Lankana on Novitan Ipana helmenharmaana, jota neuloin kaksinkertaisena.


Ohjeeksi peiton koolle sain tyttäreltä, ettei sellaista "nenäliinan" kokoista (mikä hänen mielestään on se normi vauvapeitto), vaan reilumpi. Nyt on sitten vissiin riittävästi mittaa. Alakuvassa peitto on levitettynä parisängyn päälle.












Pientä pinkkiä twistiä pitää tietty saada peitteeseen, joten pujottelin sinne ohutta silkkinauhaa näyttämään, että tytön peitto on :D 
Aloitus-/loppukulmassa tulee olemaan rusetti.



Sainpas vaan tämän postauksen valmiiksi näin syyskuun viimeisen päivän kunniaksi. Aloittelin kirjoittelua jo hieman aiemmin, vaan... Noh, aloitusteksti vain uusiksi :D

Syksyilemisiin!




21 kommenttia:

  1. Jopa paljon on mahtunut syksyysi! Rakennusprojektit ovat ihania, tosin meilläkään kaikki ei etene, muut työt vievät aina aikansa, mutta valmista tulee aikanaan! Varmasti tuo iso kivi on upeana paikallaan!

    Mukavasti lämmintä on riittänyt, hätäpäissäni toin osan pelakuista sisälle, olisivat voineet olla ulkona pidempäänkin, tänään tuon loput suojaan, varmaan kohta viilenee! Kauniisti sinulla vielä kukkii!

    Tuota Pietarin matkaa olen kauan haaveillut, Leningradissa kävin aikoinani, mutta en vielä Pietarissa, paljon siellä olisi mielenkiintoista!

    Upea peitto, tuo silkkinauha on piste iiin päällä!

    Mukavaa alkanutta lokakuuta ja kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljolta näyttää touhut kun harvakseltaan päivittää juttuja 😃
      Mulla pelargonia vielä terassilla, näyttää tapansa mukaan tykkäävän viilenneestä säästä 👍🏻
      Pietari on kyllä näkemisen arvoinen - ja varsinkin kun voi verrata näkemäänsä siihen 80-lukuiseen Leningradin!
      Kiitos - neulepeittoon oon tyytyväinen itsekin - hyvä kun en alannut monimutkaisia koukeroita kutomaan 😃
      Mukavaa syksyn jatkoa!

      Poista
  2. Voi että sulla on taas monta "rautaa tulessa". Tuo rakennusprojektikin. Sienessä käytynä ja pihaa laitettuna. Hienolla reissullakin olet ollut. Tuota samaista kakkua minäkin olen Kotivinkki-lehdestä katsonut. Ja tuo vauvan peitto on upea! niin,niin siististi tehtykin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh - raudat ei onneksi oo yhtäaikaa tulessa - onpa tässä kuukausi kulunutkin 😃
      Kiitos kannustavasta kommentista - peitto on nyt valmis ja käärittynä, rusetti ympärillä 👍🏻

      Poista
  3. Mitäs tässä nyt osais sanoa... piha on upea, hyttysmajasta tulee upea, istutukset on upeita (mun pitää heti huomenna kaivaa peltivadit naftaliinista), peitto on upea, kakku varmaan kanssa, ja Pietarihan on Euroopan upein kaupunki. Mut sitä mää vaan ihmettelen, miksei mua kutsuttu mukaan mihinkään??!! o onneksi älysin ite lähteä edes sieneen, niin on mullakin jotain upeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vähällä se taas meni mettään - kökkäkutsu jäi lähettämättä! 😳😃
      Kiitos! Mä voin muistaa tämän kun seuraavan kerran... Niin, hyttysmöksän sisäpuolen ikkunalautoja pitääs petsata seuraavaksi!!! Koska tuut?
      Joo, äkkiä vilkaisin tässä teiksin tekstiä ja koskaan ikinä ever never en oo kerralla saanu sellaista sienisaalista! Onneaonnea 🌹

      Poista
  4. Onpas energiaa.. ihanaa! Mulla ei ainuttakaan syysasetelmaa vielä pihalla ja kait se lumikin jo kohta sataa, jotta niistä mitään iloa olisikaan.. Juu ja onnea paljon edelliseen postaukseen viitaten.. ihana tyttö ja energiaa taitaa olla hänelläkin kuin nuin kauniista hymyilee<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taidan jatkossakin postailla vaan kerta kuukaudessa - kas kun kaiken tuuttaa tänne kerralla, niin touhaaminen näyttää energiseltä 😃😂😃
      Kiitos pikkutyttyonnittelusta - ristiäisiä odotellaan ❤️

      Poista
  5. Kaunista on pihallanne ja tulee tosi kiva oleskelupaikka! Oikein mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - pihat ja tarhat ne aloittelevat siellä ja täällä omaa lepokauttansa.
      Uskon kyllä, että oleskelupaikasta tulee kiva, tarpeellinen ja ehkäpä hyödyllinenkin :)
      Samoin, mukavaa viikkoa :)

      Poista
  6. Tyylikäs peitto! Oli varmasti upeaa katseltavaa reissulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, peittoon olen itsekin tyytyväinen. Ja tulevaisuudessa pikkuvauvamaisuus häipyy kun kun vetäisee silkkinauhat pois :)
      Mahtipontisessa suurkaupungissa riittää kyllä ihmeteltävää...

      Poista
  7. Jopas siellä on taas ollut kaikenlaista menoa ja uurastusta. Ensin kyllä katsoin kateellisena suppilo- ja kantarellikuvaa, kun sain suppiloita vain kourallisen. Mutta posti toi minulle ystävältä kuivattuja suppiloita ja kantarelleja. Tuosta "vilpolastanne" tulee kyllä varmasti ihana. Siistit on pihapolkunne. Sama vika täällä, että roskat tuppaa kasvamaan kivien väleistä. Pietarissa en ole koskaan käynyt, mutta Moskovassa pariinkin otteeseen ja taitaa olla ihan samanlainen kaupunki Pietarikin. Upean peiton olet tehnyt pikkuiselle. On siinä ollut hommansa. Mukavaa alkanutta lokakuuta toivottelee Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Hihhih... kuten olen tuolla aiemminkin todennut, niin tämä vain näyttää touhukkaalta kun kerralla tuuttaa tänne kuukauden aikaisia juttuja - pitää ottaa tavaksi postata harvoin :D
      Ajatella, että suppisaalis jäi vähäiseksi kun nyt niitäkin on ollut hyvin - meillä ongelma, kun "meidän vakipaikan" löysi joku muukin... :( :D
      Kyllä niin kädet syyhyäis päästä jo laittamaan tuota vilpolaa (pitääköhän keksiä sille ihan oma nimi... :))
      Mahtaa muutos sitten 80-luvun olla samansuuntaista niin Moskovassa kuin Pietarissa.
      Pikkuisen peitto valmistui myös "iisakinkirkkomaiseen" tahtiin - hyvä kun aloitin ajoissa :D
      Kiitos, mukavaa lokakuuta sinnekin!

      Poista
  8. Ahkerana olet ollut ja paljon kaunista olet saanut aikaiseksi. Upean reissunkin olet kerennyt tekemään. Paljon onnea mummin pikkumiehelle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahkeruus ilmenee hyvin satunnaisina sykähdyksinä 😃 Nyt syyskuulle osui monta asiaa, talven alta pois tehtäviä 👍🏻
      Kiitos, 7-vee terveisistäkin ❤️

      Poista
  9. Siis wau mikä peitto, todella kaunis. NOita sieniä ei täällä meillä asti olekkaan. IHania kukka-asetelmia olet loihtinut. Iloa viikonloppuusi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, peitosta tuli mielikuvani mukainen, joten hyvä niin 😃
      No voi harmi, että sienien esiintyminen ei ulotu sinne saakka :(
      Kukka-asetelmat muuttavat yhä muotoaan, kuinka ollakaan... 😃
      Kuten myös, iloista viikkonloppua!

      Poista
  10. Vitsiläinen, kuinka ihana peitto. Muutenkin kiva lukea, mitä kaikkea alkusyksyysi on kuulunut. Pietarissa olisi joskus mukava käydä. Sinne pääsee nykyisin niin helposti ja monella tapaa. Mukavaa syysviikkoa!

    VastaaPoista
  11. Kiitos - peitto luovutetaan lauantaina pikkutytylle 👍🏻
    Pietariin pääsee tosiaan monia reittejä pitkin. Kyllä siellä nyt ainakin kerran kannattaa käydä 😃👍🏻
    Muksaa syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
  12. Ihanaa lukea sinun puuhasteluistasi! Upea peitto!😍

    VastaaPoista