8.7.2015

Sutilointia summuuta



Kesä on aina kesä, satoi tai paistoi!

Ja hyvin ollaan saatu tänä suvena heilutettua maalisutia, eli ei sitä sadetta ole ihan joka päivälle riittänyt.




Piharakennusten punaisesta sävystä vaihdettiin välillä toiseen väriin, kun viime syksynä raksattu möksän terassi sai harmaan sävyn - liki saman kuin nämä pari talvea sitten kaadetusta haavasta tehdyt kalusteetkin (joita ei tuuli hevillä heittele).



Sitten siirryin mustaan värimaailmaan kun saunan lauteet saivat Supi-laudesuojan. Ensin putsaus ja lievä hionta pintaan. Sisä- ja pihasaunan lauteet hohtavat nyt mustuuttaan. Möksäsaunan lauteita odottaa sama kohtalo - kas kun mieshenkilö mieltyi yhtälailla näkemäänsä lopputulokseen (siinä vaiheessa oli tosin myöhäistä olla muutakaan mieltä) :)


Pihasaunan lauteet





  Sisäsaunan lauteet





Mutta kylläpä PIRISTYIVÄT saunat
kerrasta synkästä sävystä! :) :)







Mainonta kannattaa aina.



Käväistiin kesäkuun lopulla Karvialla synttärijuhlilla. Valikoin netistä yöpymispaikan läheltä juhlapaikkaa. Maatilamajoitus entisessä navetassa oli kyllä mukava kokemus - seurueessa mukana olleetkin olivat samaa mieltä. Loma RA-Iso oli paikka.


Käväistiin paluumatkalla Anne Mattilan (karvialainen laulajatar) taidekaffilassa, kun osui kyltti ajetulle tieosuudelle.
Kiva paikka, ja osaa flikka maalata taulujakin - olivat esillä komeassa luhtiaitassa.

Ulkona oli monenmoista kivaa ideaa, muun muassa tämä katettu näyttämö/tanssilattia/mikälie ja kaunis kaarisilta.






















Ja vähän kukkapäivityksiä:

Nuken/pitsikaulus. Totesin viime kesän helteillä (niitä siis oli heinä-elokuussa!), että tämä kukka kestää kuivuutta - ei nuukahtanut ihan vähästä.
Sitä on siis taas purkeissa ja purnukoissa.


Ja tämä ihana tillipioni... Tämän palasen sain äidin kukkapenkistä. Mutta äitipä sai aikoinaan oman alun mun kukkapenkistä, josta se sittemmin hävisi paikan vaihdoksen myötä!
Nyt sitä taas on - tai tätä kirjoittaessa oli yhden kukkasen verran :)
Sarah Bernhardt -pionit ovat vielä nupulla!


Mikäs tätä orkideaa riivaa... Teki uuden varren ja lehdistön poikittain... Tukitoimia tarvitsee, että jaksaa tuo varsi kantaa kukkaset.




Grillauskelit(kään) eivät ole olleet ihan kohdillaan, mutta uunissahan nämä kesäherkut kypsyvät
(melkeinpä (tasaisen) varmemmin).




Niin, kyllä sitä sadetta on riittänyt, vaikka tuossa alussa sitä vähättelinkin.
Kosteaa on ollut sen verran, että vielä kesäkuun lopussa traktori upposi peltoon...
Minä pääsin (?) häsyyhin, vaan en sitä irti saanut toisella traktorilla vetäen, mieshenkilön kaveri tuli apuun ja erinäisten toimien jälkeen - kaikki hyvin.
Mutta ilta oli jo pitkällä ja niin minäkin pääsin (?) pitkästä aikaa kiertämään peltoa ja jyrsin osan toisella traktorilla.






Näin on nyt päätetty!
Lisää pöyröölyjä löytyy täältä:http://www.poyroot.fi/sarjakuvat/
 
Heinäkuun helteitä siis vaan kaikille :)





10 kommenttia:

  1. No jo olet kerennyt hommata taas kaikenmoista. Ei ihme, että isäntä ihastui mustaan saunaansa. Minä halusin väen väkisin mustan saunan (meillä on siis seinätkin mustat) ja pitkin hampain herrani sen värjäsi samall atökötillä kuin sinä. Vaan nyt on niin tyytyväinen hämyiseen lämpöön.

    Tuli mieleeni, kun emäntäkoulussa aikoinaan meillä oli traktorin peruutuskoe. Mulla ei ollut ajokorttia enkä ollut ennen ajanut muuta kuin polkupyörää. Otin salaa muutaman ajotunnin naapurilta ja kynnin sen pellon (en tiedä toipuiko pelto ikinä moisesta käsittelystä ja että kasvaako pellolla vieläkään mikään). Muilla likoilla oli ajokortit ja ajokokemusta. Minä sitten istuin traktorin rattiin ja venkslasin pitkän tovin, mutta niin vaan meni peräkärry ja traktori ladon ovista sisään. Enkä töräyttänyt edes ovenpieliä peruutellessani. Yks luokkakaveri sitten teloi ovenpielet remonttikuntoon. HAH!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerennyt ja kerennyt... Suti kädessä joutoaikoina, sisätiloihin piti laajentaa sutilointia sateen sattuessa :) Ja kas, meillä on vielä yksi sauna, jonka seinät saivat tumman pinnan jo vuosia sitten, lauteet jäivät vaaleaksi - tosin ne uusitaan jossakin vaiheessa, joten mitäs sitä Supia siihen tuhlaamaan.
      Vai emäntäkoulun pro-peruuttaja oot! Se onkin vaikea homma se. Kerran (joku 25 v. sitten) isä laittoi mun peruuttamaan heinäkuorman latoon - on hyvähermoinen :) aikaa nimittäin kului jonkin verran... Auton peräkärryyn äiti opasti hyvän neuvon -> irrotti peräkärryn pois, käänsi/peruutti auton ja kiinnitti peräkärryn uudelleen ;)

      Poista
  2. Musta sauna on vaan niin upea, sellasiahan ne saunat ennen aina olivatkin kun savusaunoja lämmitettiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen savusaunatunnelma siitä tuleekin!

      Poista
  3. Hienosti olet heilutellut sutia, sauna on vallan kutsuvan näköinen, tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä täälläkin ollaan tyytyväisiä - eikä oliskaan ihan helppo juttu palata entiseen :)

      Poista
  4. Liisan kotona12.7.2015 19.49

    Kyllä musta väri saunassa on hieno. Meidän Rapulan saunakin on täysin musta. Tulee sellainen savusaunafiilis. Kyllä Pionit on sitten kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin ollaan kuten myös todettu tuosta mustasta laudevärityksestä - eli ei ole katumusta pukannut :)
      Pionit ovat kyllä aatelia kukkamaailmassa. Isoja nuppuja kohtsillään aukemassa Saraheissakin!

      Poista
  5. Meilläkin olisi maalausurakkaa kotonakin,mutta ei vielä ole satu aikaiseksi. Kivan retken olette Karvialle tehneet. En ole ennen nähnytkään tillipionia. Tosi mukavan näköinen. Toivotaan menestystä sun Haloskalle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tillipioni on lajissaan hauska, tosin kukinta-aika on lyhyt...
      Kiitos, Haloska voi hyvin, joten josko ensi kesänä kasvattaisi jo nuppujakin ja tuuheentuisi samaa tahtia kuin sun Haloska :)

      Poista