21.10.2013

Syksyn taitekohta




Tammi se pitää kiinni lehdistöstään, luovuttaa niitä hiljalleen lähinnä tuulen tuivertaessa - jos silloinkaan. Ison kasan sain haravoitua eilen kauniissa syyssäässä, vaan paljon on lehtiä vielä oksien otteessa. Noh, ehtiipä nuokin tuolta alas ennen kevättä...


Puu taipuu kortiksi



Näitä puunpalasia olen esitellyt aiemminkin. "Ruusujen" määrästä voi laskea syntymäpäiväsankarin iän - ja kertoa sen kympillä.


Jauhot peukalossa ja pöydällä


Täälläkin leivotaan - harvakseltaan, mutta leivotaan kuitenkin. Pääasiassa syystä, kuten nytkin eräitten kinkereitten seuraamuksena.
Muutaman vatkauskerran jälkeen pöytään framille valmistui omppupiirakka, kääretorttu, taateli-omenakakku ja voitaikinakiekurat.

Kääriksen sisusta oli sekoitus maustamattomasta ja appelsiinituorejuustosta ynnä puolukkahillosta. Tykkäsivät (ei ollut liian erikoinen).

Taatelikakkuun tuli lisäksi omenaraastetta. Mehukasta ja maukasta, ja jo viime jouluksi testattu.
http://www.pirkka.fi/ruoka/reseptit/126475-omena-taatelikakku

Omppupiirakka. Perinteinen, paras.

Voitaikinakiekuroiden sisustaan tuli tällä kertaa sekoitelma kinkkusuikaleita, yrttituorejuustoa, juustoraastetta (vähän) ja ruohosipulia (paljon). Varma nakki, siis kiekura.


Joko se nyt alkaa...



No, ei se ala. Mutta pari tuli jo paketoitua pois kuleksimasta. Ja laitoin vain pienen kuvan... :)


8 kommenttia:

  1. Olen kans ostellut lahjoja koko vuoden. Täytyy tutkailla jemmat ennekuin ostelee lisää, ettei tuu ostettua liikaa. Sitä ei enää muista mitä on ostanut tammikuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaarana tosiaan on, ettei muista tai löydä niitä ajoissa ostettuja! Mulla on vieläkin katees viime vuonna loppukesästä ostettu juttu... Ei löydy niin mistään!

      Poista
  2. ...mutta sen pienen saa klikattua suuremmaksi! Ei tosin selvinnyt suurestakaan kuvasta mitään. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää sä tiedät kyllä, notta turhaa koetat suurentaa kuvaa ;)

      Poista
  3. Minäkin joululahjoa ostelen pitkän kaavan mukaan. Mulla on niin paljon porukkaa,että jos jättää viime hetkiin,niin katasrofi tulee. Voi namu mitä hyviä leipomuksia ja ihana tuo puukortti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tosiaan, jos hankintalistalle mahtuu usiee lahjottava, niin pitkä kaava on ainoa vaihtoehto. Muussa tapauksessa sitä toivoisi, että se joulupukki olisi oikeasti... - Hupsista, siis tarkoitin, että sen kautta hoituisi koko lahjashow ;)

      Poista
  4. vai että pieni kuva joulupaprusta...sai se kyllä aikaan isOOOOOOn olotilan, sellaisen...ettei taas mitään ole ehtinyt. Meillä on lehmuksissa KAIKKI lehdet puussa! Ihanaa, kun joku leipoo, lapseni varmaan ovat unohtaneet, että mäkin osaan leipoa, en vain ole leiponut...sitten monien vesikesien. Se ei oo mun juttu, mun juttuni on ...niin, se syöminen. Tässäkin voisi päästää taas koiransa irti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai sellaisen olotilan aiheutti joulupaperoinnit :o Älä huoli, lokakuus ollaan vasta, ja nuokin on mun ainoat kaksi paketoitua :)
      Leipominen on kyllä siiosoota mullakin - en ilman syytä kaiva leipomustarvikkeita esille. Kyllä se tuntuma pysyy jonkinmoisena näin harvakseltaankin touhutes... :)

      Poista